Siis meidätkö ne aikoo hylätä?

Huomenna olisi tarkoitus lähteä perheen kesken Ruotsiin.

Tänään piti sitten pakata valmiiksi. Yksi seitsemänvuotias miehenalku kulkee perässä haluten tietää, paljonko rahaa hän saa käyttää hedelmäpeleihin (?!! kuullut ilmeisesti luokkakavereiltaan moisesta "hienoudesta") ja kärttää, miten myöhään hän saa laivalla valvoa. Samalla etäisyydellä koirat vahtivat tarkasti, mitä teemme, ja kun selviää, että pakkaamme, alkaa heillä selvästi raksuttaa: "Hm! Mihin matka? Pääsemmekö mukaan ja jos, onko kiva reissu? Vai joudummeko hoitolaan?" Lauma hitsaantuu selvästi yhteen ja jopa pieni Hertta, jolla takana vasta yksi hiihtolomareissu, tuntuu ymmärtävän, että jotain tapahtuu.

Tasan kymmenen vuotta sitten (16.4.) veimme Iidan ja Emman ensimmäistä kertaa hoitolaan, juuri häitämme edeltävänä päivänä häiden ja häämatkan ajaksi. Nyt tasan kymmenen vuotta myöhemmin, jätämme pikku-Hertan ensimmäistä kertaa (kahdeksi) yöksi hoitoon (tosin hoitaja on meillä kotona).

Aina se tuntuu haikealta jättää koirat. Vaikea se on sängyssäkin nukkua, kun ei ole Sira viemässä puolta jalkatiloista (Aki väittää, että selkäongelmanikin olisivat muka pienempiä, jollen jakaisi sänkytilaani Sirkun kanssa, mutten usko.. ;-)

Kohta ne tulee takaisin....